Savon koulutuskuntayhtymä päättää hankkia moottoripolttoöljyn toimitukset metsäopetuksen maastotyökohteisiin sopimuskaudelle 1.9.2026–31.12.2027 sekä mahdollisille optiovuosille yhdeltä toimittajalta suorahankintana. Hankinta toteutetaan Savo Oil Oy:ltä. Hankinnan ennakoitu arvo sopimuskaudella option vuodet mukaan lukien on enintään noin 400 000 euroa (alv 0 %). Hankinta toteutetaan tarpeen mukaan, eikä hankintayksikkö sitoudu vähimmäisostomääriin. Hankinnasta julkaistaan suorahankintaa koskeva ilmoitus (ennakkoilmoitus) Hilmassa ennen hankintasopimuksen tekemistä.
Hankinta koskee ATC-ryhmään V09IX14 Gallium(68Ga) gotsetotidi kuuluvia Suomessa ihmisille tarkoitettuja myyntiluvallisia lääkevalmisteita/valmisteyhdistelmiä radioaktiivista lääkettä varten, jotka ovat Suomessa kaupan ja saatavilla 1.6.2026.
Turun kristillisen opiston säätiö sr:n sähkönmyyntisopimuksen kilpailutus, jonka tuloksena sovittiin sähkönmyyjän marginaaleista ja sopimusehdoista. Lopullinen sähköenergian laskutushinta muodostuu myyjän marginaalista, profiilikustannuksesta sekä prosenttiosuuksina tehdyistä SYS- ja EPAD -hinnankiinnityksistä ja/tai kiinnittämättömistä Spot-osuuksista. Erikseen läpilaskutetaan myös Fingridin tasepalvelun tuotannon ja kulutuksen volyymimaksu sekä Datahubin käyttöpaikkakohtaiset maksut niiden toimitusjaksolla kulloinkin voimassa olevien hinnastojen mukaisesti.
Imatran kaupunki -ryhmän (sis. Imatran kaupunki, Imatran Lämpö Oy, Imatran Toimitilat Oy, Imatran Vuokra-asunnot Oy, Asunto Oy Imatran Lemmikki, Asunto Oy Imatran Marioninpolku, Asunto Oy Imatran Omenatarha, Asunto Oy Imatran Poutapäivä, Kiinteistö Oy Villakarelia, Kiinteistö Oy Imatran Keskusasema, Mitra Management Oy ja Ukonranta Oy) sähkönmyyntisopimuksen kilpailutus, jonka tuloksena sovittiin sähkönmyyjän marginaaleista ja sopimusehdoista. Sähköenergia laskutetaan kuukausittain ja sen hinta muodostuu sähkönmyyjän marginaaleista, varttispot-toimituksesta ja hintariskin vähentämiseksi tehtyjen tehopohjaisten hinnankiinnitysten selvityksestä. Lisäksi läpilaskutetaan Fingridin tasepalvelun tuotannon ja kulutuksen volyymimaksu sekä Datahubin käyttöpaikkakohtaiset maksut niiden toimitusjaksolla kulloinkin voimassa olevien hinnastojen mukaisesti.
Sähköenergian hankinta Urheiluhallit Oy:n (y-0115551-4) omistamille / hallinnoimille tai organisaatioon kuuluville kohteille. Tarjouspyynnön kohteena on Spot-hintainen sähkösopimus hinnan kiinnitysmahdollisuudella. Hankinta on kuvattu tarkemmin hankinnan asiakirjoissa. Hankinta on Urheiluhallit Oy:n (0115551-4) Mäkelänrinteen Uintikeskus Oy (1083652–2), Vuosaaren Urheilutalo Oy (0196786–2), Kiinteistö Oy Helsinginkatu 25 (0118052–5), Kontulan Palvelutalo Oy (0200268–3), Töölön Urheilu- ja terveystalo Oy (0550866–2) yhteishankinta. Tilaaja arvioi hankinnan kokonaisarvoksi ilman arvonlisäveroa on noin 2.000.000,00-2.500.000,00 euroa (alv 0 %) sisältäen optiokaudet. Kilpailutuksen perusteella valitaan yksi toimittaja.
Sansia Oy pyytää tarjousta huoltamotankkauksista Suomessa. Polttoaineiden hinnoittelu tarjotaan joko mittarihinnasta annettavana alennuksena tai kuntakohtaisina sopimusnettohintoina tai niiden yhdistelmänä. Tarjottavat kunnat, polttoaineet ja niiden ostomäärät sekä hinnoittelumallit on kuvattu tarjouslomakkeella "Tarjouslomake, huoltamotankkaukset". Osassa 1 Huoltamotankkaukset pakollisesti tarjottavat polttoaineet: - Bensiini 95E10 - Bensiini 98 E 5 - Diesel, talvilaatu - Diesel, kesälaatu. Pakollisia polttoaineita on tarjottava kaikkien tarjouslomakkeella nimettyjen kuntien osalta. Osassa 1 Huoltamotankkaukset vapaaehtoisesti tarjottavat polttoaineet (merkitty tarjouslomakkeella optioiksi): - Uusiutuva diesel, talvilaatu - Uusiutuva diesel, kesälaatu - Moottoripolttoöljy, talvilaatu - Moottoripolttoöljy, kesälaatu. Optiotuotteiden tarjoaminen on vapaaehtoista, eikä niitä huomioida vertailuhinnan laskennassa. Hankinnan kohteena olevien tuotteiden ja palvelujen maksu tapahtuu toimittajan tilaajan käyttöön myöntämällä maksukortilla tai muulla tunnistautumisella. Muita tunnistautumistapoja voivat olla esim. mobiilitunnistautuminen. Hankintaan liittyneet tilaajat tekevät tankkauksen tähän hankinnan osaan valituilta toimittajilta seuraavan toimintamallin mukaisesti: Tilaaja valitsee toimittajista sen, kenellä tankattavan polttoaineen hinta on kulloinkin edullisin ja tankkausaseman sijainti tilaajan toimipaikkaan (toimisto, varikko, paloasema tms.) tai työn suorittamispaikkaan nähden on tarkoituksenmukaisin. Tilaajalla ei ole velvollisuutta suorittaa tankkausta puitejärjestelyyn valittavien toimittajien asemilta, mikäli tällaisten asemien etäisyys maanteitse tilaajan toimipaikasta tai työn suorittamispaikasta ylittää 10 kilometriä. Sansia Oy pyytää tarjousta ammattiliikenteen tankkauksista Suomessa. Polttoaineiden hinnoittelu tarjotaan kuntakohtaisina sopimusnettohintoina. Tarjottavat kunnat, poltto- ja lisäaineet ja niiden ostomäärät sekä hinnoittelumalli on kuvattu tarjouslomakkeella "Tarjouslomake, ammattiliikenteen tankkaukset". Osassa 2 Ammattiliikenteen tankkaukset pakollisesti tarjottavat polttoaineet ja lisäaineet: - Diesel, talvilaatu - Diesel, kesälaatu - ADBLUE-urealiuos, pistoolitankkauksena. Pakollisia poltto- ja lisäaineita on tarjottava kaikkien tarjouslomakkeella nimettyjen kuntien osalta. Osassa 2 Ammattiliikenteen tankkaukset vapaaehtoisesti tarjottavat polttoaineet (merkitty tarjouslomakkeella optioiksi): - Uusiutuva diesel, talvilaatu - Uusiutuva diesel, kesälaatu - Moottoripolttoöljy, talvilaatu - Moottoripolttoöljy, kesälaatu. Optiotuotteiden tarjoaminen on vapaaehtoista, eikä niitä huomioida vertailuhinnan laskennassa. AdBlue-urealiuosta tulee olla saatavissa pistoolitankkauksena raskaan liikenteen tankkauspisteissä. AdBlue-urealiuoksen pistoolitankkauksen hinnoittelu perustuu sopimuskaudella tankkauspisteen kulloinkin voimassa olevaan mittarihintaan. Hankinnan kohteena olevien tuotteiden ja palvelujen maksu tapahtuu Toimittajan Tilaajan käyttöön myöntämällä maksukortilla tai muulla tunnistautumisella. Muita tunnistautumistapoja voivat olla esim. mobiilitunnistautuminen ja ns. kortiton tankkaus. Ammattiliikenteen tankkauksia varten toimittajalla edellytetään olevan raskaalle kalustolle soveltuvat asemat. Ammattiliikenteen asemilla katoksen korkeuden tulee olla vähintään 4,60 m ja asemilla vapaa tila yhdistelmäajoneuvoille tulee olla vähintään 25 m. Hankintaan liittyneet tilaajat tekevät tankkauksen tähän hankinnan osaan valituilta toimittajilta seuraavan toimintamallin mukaisesti: Tilaaja valitsee toimittajista sen, kenellä tankattavan polttoaineen hinta on kulloinkin edullisin ja tankkausaseman sijainti tilaajan toimipaikkaan (toimisto, varikko, paloasema tms.) tai työn suorittamispaikkaan nähden on tarkoituksenmukaisin. Tilaajalla ei ole velvollisuutta suorittaa tankkausta puitejärjestelyyn valittavien toimittajien asemilta, mikäli tällaisten asemien etäisyys maanteitse tilaajan toimipaikasta tai työn suorittamispaikasta ylittää 10 kilometriä.
Hankinnan kohteena on VSV Sähköverkko Oy:n häviö- ja omakäyttösähkön kokonaistoimitus ajalle 1.1.2027–31.12.2029 sekä siihen liittyvä hinnansuojauspalvelu. Hankintaan sisältyy lisäksi optiona alkuperätakuuhankinta. Fyysisen häviö- ja omakäyttösähkön arvioitu toimitusmäärä on noin 14 GWh vuodessa ja noin 43 GWh sopimuskaudella. Omakäyttösähkön arvioitu määrä on noin 0,2 GWh vuodessa ja noin 0,6 GWh sopimuskaudella. Ilmoitetut energiamäärät ovat arvioita. Hinnansuojauspalvelu alkaa hankintasopimuksen allekirjoittamisen jälkeen, ja sen tarkoituksena on hallita häviö- ja omakäyttösähkön hankintaan liittyvää hintariskiä tilaajan hyväksymän suojausstrategian mukaisesti. Tarjoajan tulee nimetä palvelulle vastuullinen salkunhoitaja, tuottaa tarjouspyynnössä edellytetyt palvelut sekä toteuttaa hintasuojaukset tilaajan hyväksynnällä. Sopimus tehdään määräaikaisena ajalle 1.1.2027–31.12.2029. Tilaajalla on oikeus jatkaa sopimusta yhdellä kahden (2) vuoden optiokaudella ajalle 1.1.2030–31.12.2031 tarjouspyynnössä määritellyin ehdoin.
Kuopion evankelis-luterilainen seurakuntayhtymän sähkönmyyntisopimuksen kilpailutus, jonka tuloksena sovittiin sähkönmyyjän marginaaleista ja sopimusehdoista. Sähköenergia laskutetaan kuukausittain ja sen hinta muodostuu sähkönmyyjän marginaaleista, varttispot-toimituksesta ja hintariskin vähentämiseksi tehtyjen tehopohjaisten hinnankiinnitysten selvityksestä. Lisäksi läpilaskutetaan Fingridin tasepalvelun tuotannon ja kulutuksen volyymimaksu sekä Datahubin käyttöpaikkakohtaiset maksut niiden toimitusjaksolla kulloinkin voimassa olevien hinnastojen mukaisesti.
Kaustisen kunta pyytää tarjousta sähköenergian toimittamiselle ajalle 1.1.2027-31.12.2027. Käyttöpaikkojen määrä on noin 160. Vuosittainen energian kulutus on noin 3000 MWh. Tarjouksessa sähköenergian hinta on ilmoitettava kiinteänä, koko sopimuskauden voimassaolevana yksiaikaisena hinnoitteluna €/MWh (alv 0 %). Käyttöpaikkoista ei saa periä perusmaksuja. Erillistä käyttöaikavaikutusta ei hyväksytä, eikä muitakaan lisiä. Tarjottu hinta pitää sisältää kaikki kulut sisällään. Laskutus verkkolaskuna kuukausittain. Kulutuspaikoista tehdään laskutusta varten koontilistaukset valitun sähkötoimittajan kanssa. Sopimusaikainen hinta sidotaan tarjouksen jättöpäivän hintaan. Käyttöpaikkoja ja kulutusta koskevat arvot voivat tarjouksen voimassaoloaikana sekä sopimusaikana muuttua, eivätkä ne ole tilaajaa sitovia. Tilaaja ei sitoudu tarjouspyynnössä ilmoitettuun, arvioituun kokonaishankintamäärään. Hankintamenettelynä on avoin menettely. Osatarjoukset eivät ole sallittuja. Vaihtoehtoiset tarjoukset eivät ole sallittuja. Rinnakkaiset tarjoukset eivät ole sallittuja. Tarjouksen tekemisestä tai menettelyyn osallistumisesta ei makseta tarjoajille korvausta. Tarjous ja kaikki siihen liittyvät aineistot on laadittava suomen kielellä. Hankintayksiköllä on oikeus hankintalain mukaisin perustein keskeyttää hankintamenettelysopimusta tekemättä. Tarjouspyyntöön liittyvät kirjalliset kysymykset tulee jättää HILMA-järjestelmässä. Kysymykset esitetään suomen kielellä. Vastaukset asetetaan saataville sähköisesti HILMA-järjestelmässä. Tarjoajan tulee toimittaa tarjouksensa perille määräaikaan mennessä HILMA-järjestelmässä. Tarjouksen toimittaminen perille määräaikaan mennessä on yksinomaan tarjoajan vastuulla. Myöhässä toimitetut tarjoukset hylätään. Muilla tavoin toimitettua tarjousta ei hyväksytä. Hankintasopimus ei synny vielä hankintapäätöksen ilmoittamisella. Hankintasopimus syntyy, kun hankintayksikkö ja valittu tarjoaja allekirjoittavat erillisen kirjallisen sopimuksen.
Ruoveden kunta -ryhmän (sis. Ruoveden kunta, Ruoveden Asunnot Oy ja Ruoveden Palvelukiinteistöt Oy) sähkönmyyntisopimuksen kilpailutus, jonka tuloksena sovittiin sähkönmyyjän marginaaleista ja sopimusehdoista. Lopullinen sähköenergian laskutushinta muodostuu sähkönmyyjän marginaalista, profiilikustannuksesta sekä prosenttiosuuksina tehdyistä SYS- ja EPAD-hinnankiinnityksistä ja/tai kiinnittämättömistä Spot-osuuksista. Lisäksi läpilaskutetaan Fingridin tasepalvelun tuotannon ja kulutuksen volyymimaksu sekä Datahubin käyttöpaikkakohtaiset maksut niiden toimitusjaksolla kulloinkin voimassa olevien hinnastojen mukaisesti.
HANKINNAN KOHDE Tämän puitejärjestelyn kohteena ovat meriliikennealusten käyttöön tarkoitetut polttoaineet sekä niiden alustankkaukset (bunkraukset) jäänmurtajiin ja monitoimialuksiin määritetyissä satamakaupungeissa. Asiakas ja Toimittaja voivat yhdessä sopia sopimuskaudella, että puitejärjestelyssä voidaan toimittaa tai välittää myös vähäisissä määrin polttonestehankintoihin oleellisesti liittyviä muita tuotteita, kuten esim. polttonesteeseen lisättäviä erillisiä lisäaineita, jotka mm. tehostavat palamisprosessia, alentavat päästöjä sekä estävät jäätymistä tai vähentävät likaantumista. Muut kuin satamiin ja aluksiin tehtävät polttonestetoimitukset eivät kuulu hankinnan piiriin. SOPIMUSKAUSI Sopimuskausi on enintään kaksi (2) vuotta. Hansel Oy:llä on oikeus jatkaa puitesopimuksen voimassaoloa enintään kahdella (2) yhden (1) vuoden mittaisella optiokaudella puitesopimuksen ehdoin. PUITEJÄRJESTELYN LAAJUUS Hankinnan arvioitu kokonaismäärä sopimuskaudella on optiokaudet mukaan lukien 14 000 000 – 60 000 000 kilogrammaa polttonestettä. Hankinnan arvioitu kokonaisarvo sopimuskaudella on optiokaudet mukaan lukien 6 500 000 – 78 000 000 euroa (ilman arvonlisäveroa). Luvut ovat sitoumuksettomia arvioita. Hankintojen minimiarvo on muodostettu kuin koko puitejärjestelyn ajan jäänmurto-olosuhteet olisivat helpot ja polttoaineiden maailmanmarkkinahinta historialliseen keskiarvoon verrattuna edullinen. Maksimiarvo on sen sijaan muodostettu kuin koko puitejärjestelyn ajan jäänmurto-olosuhteet olisivat haastavat ja polttoaineiden maailmanmarkkinahinta historialliseen keskiarvoon nähden kallis ja lisäksi lainsäädäntö toisi hintaan lisänousun. Kilpailutuksessa hintalomakkeella käytettävät satamakaupunkikohtaiset polttonesteiden painoarvot perustuvat tarjouspyynnön julkaisuhetken arvioon siitä, mikä on tulevalla puitesopimuskaudella hankittavien polttonesteiden määrä satamakaupunkikohtaisesti keskimääräisenä vuonna. Keskimääräisen kulutusvuoden jäänmurto-olosuhteet ovat normaalit. Todellinen kulutus saattaa poiketa runsaasti esitetystä arviosta ennen kaikkea polttonesteiden kulutuksen riippuvuudesta jäänmurto-olosuhteista. Hintalomakkeen arviossa on apuna käytetty Polttonesteet satamissa 2017-2019 (2021), Meriliikenteen polttonesteet 2021-2023 (2025) ja Meriliikenteen polttonesteet 2022-2024 (2026) -puitejärjestelyä käyttäneiden asiakkaiden vuosina 2018-2026 toteutuneita kulutuksia. Puitejärjestelyn tuotteiden suurin kuluttaja ovat Väyläviraston jäänmurtajat. Väyläviraston osuus on noin 95 % hankinnan arvioidusta kokonaismäärästä ja -arvosta. Jäänmurtajien kuluttaman polttoaineen määrä riippuu jäänmurto-olosuhteista, jotka riippuvat pääosin lämpötilasta ja tuulista. Keskiarvoon verrattuna helppona jäänmurtovuotena puitejärjestelyn polttoaineen kulutus voi jäädä noin 3,5 miljoonaan kilogrammaan. Keskiarvoon verrattuna hyvin haastavana jäänmurtovuotena polttoaineen kulutus voi nousta jopa 15 miljoonaan kilogrammaan. Olosuhteiltaan normaalina jäänmurtovuotena ja lämpötilaltaan keskimääräisenä vuonna polttoaineita kuluu noin 10 miljoonaa kilogrammaa. Olosuhteiltaan helppoina jäänmurtovuosina pidetään vuosia 2020 ja 2025. Olosuhteiltaan haastavien vuosien referensseinä pidetään vuosia 2018, 2022 ja 2024. Olosuhteiltaan keskimääräisen vuoden referenssivuosia ovat vuodet 2019, 2021 ja 2023.
Äänekosken kaupunki pyytää tarjoustanne päästöttömän ja suurelta osin uusiutuvan sähköenergian toimittamisesta 1.7.2026 - 30.6.2027. Optiovuosista päätetään erikseen viimeistään 4 kuukautta ennen ennen kunkin mahdollisen optiokauden alkua. Kilpailutuksen perusteella sovitaan sähkönmyyjän marginaaleista ja sopimusehdoista. Lopullinen sähköenergian laskutushinta määräytyy sopimusjaksolle tehtävien hinnankiinnitysten perusteella. Hankittava sähköenergia on 100 % päästötöntä energiaa ja vähintään 80 % uusiutuvaa energiaa. Uusiutuvaa ja päästötöntä energiaa ovat tuulivoima, aurinkoenergia ja vesivoima. Uusiutumatonta, mutta päästötöntä energiaa on ydinenergia. Bioenergia on uusiutuvaa energiaa. Äänekosken kaupungin tavoitteena on olla hiilineutraali vuoteen 2030 mennessä (Äänekosken strategia). Vuoden 2026 alussa voimaan tulleet muutokset energiatehokkuuslakiin koskevat laajasti sekä yrityksiä että julkisen alan toimijoita. Muutoksissa korostuvat energiatehokkuuden jatkuva parantaminen, energiansäästötoimien suunnitelmallisuus sekä toteutettujen toimien seuranta ja raportointi. Äänekosken kaupunki on liittynyt Julkisen alan energiatehokkuussopimukseen (JETS) kaudelle 2026–2035. Tarkoituksenmukainen energiankäyttö on ilmastoteko, jolla luodaan hiilineutraalia huomista. Sopimuksessa sitoudutaan vuoden 2035 loppuun mennessä tehostamaan kaikkea energiankäyttöä, mikä auttaa samalla pienentämään energiakustannuksia ja vähentämään päästöjä. Energiatehokkuussopimus tarjoaa joustavan keinon täyttää EU -velvoitteet. EU:n energiatehokkuusdirektiivin (EU) 2023/1791 mukaiset kansalliset tavoitteet vuoden 2030 loppuun mennessä sekä saavuttaa 8 artiklan sitova kansallinen energiatehokkuusvelvoite. Sopimusten tavoitteena on myös merkittävästi vaikuttaa kansallisesti direktiivin 4 artiklassa EU:n yhteisten vuodelle 2030 asetettujen primääri- ja loppuenergian kulutustavoitteiden saavuttamiseen. Äänekoski on myös mukana HINKU-verkostossa (Hiilineutraalit kunnat), HINKU-työryhmän tavoitteena on aktiivisesti vähentää eri toimijoiden kasvihuonekaasupäästöjä. Hankinnan arvioitu arvo optiovuodet mukaan laskettuina ylittää EU-kynnysarvon tavarahankintana. Tarkemmat tiedot sähkön käyttöpaikoista kulutustietoineen sekä tuntisarjataulukko tarjouspyynnön liitteinä 1 ja 2.
Tuusulan kunta -ryhmän (sis. Tuusulan kunta, Asunto Oy Tuusulan Kievarin palvelutalo, Kellokosken Jäähalli Oy, Kiinteistö Oy Keravan ja Tuusulan Paloasema, Kiinteistö Oy Tuusulan Vanha Kunnantalo, Roselius-säätiö sr, Tuusulan Jäähalli Oy, Tuusulan kunnan kiinteistöt Oy ja Tuusulan Urheilukeskus Oy) sähkönmyyntisopimuksen kilpailutus, jonka tuloksena sovittiin sähkönmyyjän marginaaleista ja sopimusehdoista. Sähköenergia laskutetaan kuukausittain ja sen hinta muodostuu myyjän marginaaleista, varttispot-toimituksesta ja hintariskin vähentämiseksi tehtyjen tehopohjaisten hinnankiinnitysten selvityksestä, kantaverkkoyhtiö Fingridin kulloinkin voimassa olevasta tasepalvelun tuotannon ja kulutuksen volyymimaksusta sekä Datahubin kulloinkin voimassa olevista käyttöpaikkakohtaisista maksuista.